Heraldinen selitys:
Punaisessa kentässä kävelevä kultainen ilves, jonka korvatöyhdöt mustat; saatteena ilveksen yläpuolella kolme kuusisakaraista tähteä ja alapuolella neljä ruusua sijoitettuna 1+3; kaikki hopeaa. Vaakunan kilvessä olevat keltainen ja valkoinen kuvaavat heraldisia metallivärejä; kultaa ja hopeaa.

Maakunnan vaakunan käytön ohjeet

^{Kuva:
Hannu Hautala / Hämeen liitto}

Ilves on Suomen ainoa luonnonvarainen kissaeläin. Ilves rauhoitettiin vuonna 1962. Laji on levinnyt koko maahan, mutta eniten eläimiä esiintyy Etelä-Suomen vaikeapääsyisissä mäki- ja louhikkomaastoissa. Ilves liikkuu öisin ja hämärän aikaan 100-1000 neliökilometrin kokoisella reviirillään. Ilveksen pääravintoa ovat jänikset ja muut pikkunisäkkäät, mutta se voi saalistaa myös peuroja, poroja ja lintuja.

Ilveksen selvät tunnusmerkit ovat sen mustakärkinen töpöhäntä ja tupsukorvat. Sen tiheä turkki on kesäisin punaharmaa ja talvella harmaanvalkea. Turkin täplät tai juovat ovat ruskeita tai mustia. Ruumiin pituus on 70­-140 cm ja paino 8-25 kg.

Kalasääksi on yksi Suomen suurimmista petolinnuista. Kotkien jälkeen se on suurin päiväpetolintumme. Sääksi esiintyy tiheimmin Hämeessä, mutta linnun voi nähdä muuallakin Suomessa. Laji talvehtii Afrikassa. Sääksi syö yksinomaan kalaa, ja se hankkii saaliinsa näyttävästi syöksysukeltamalla.

Sääkset tekevät pesänsä rantamäntyjen latvoihin. Suuriin, kelokapuloista rakennettuihin pesiin syntyy yleensä 1-3 poikasta. Sääksen koko on 53-61 cm, siiven kärkiväli on 140-165 cm. Naaras on koirasta kookkaampi.

^{Kuva:
Hannu Hautala /
Hämeen liitto}

Lahna viihtyy kirkkaassa, melko matalassa ja lämpimässä vedessä. Kala oleskelee ranta-alueilla vesikasvillisuuden seassa ja kasvittomissa vesissä pohjakivien tuntumassa. Lahna on levinnyt Suomessa Etelä-Suomen ja Keski-Suomen järviin, paikoitellen myös Pohjois-Suomeen. Lahna syö suppilomaisella, putkeksi työntyvällä suuosallaan pohjaeläimiä, kuten hyönteisten toukkia, nilviäisiä, matoja ja simpukoita.

Lahna kuuluu särkikalojen heimoon ja on sen suurimpia edustajia karpin jälkeen. Lahnan pituus on 35-45 cm. Yleensä lahna painaa puolesta kilosta kiloon, mutta se voi kasvaa jopa yli 10 kilon painoiseksi. Suurin Suomessa pyydystetty lahna painoi 11,5 kiloa.

^{Kuva:
Markku Wiik /
Hämeen liitto}

Maakuntakukka: Hämeenkylmänkukka
Pulsatilla patens (L.) Miller, Nipsippa

Hämeenkylmänkukka on harvinainen harjujen ja valoisten metsäkumpareiden kasvi. Nykyään kylmänkukkaa esiintyy vain kymmenessä kunnassa Hämeenlinnan ympäristössä. Kylmänkukka onkin erittäin uhanalainen kasvi ja se on rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla.

Hämeenkylmänkukka on hyönteispölytteinen kasvi, joka kukkii keväällä ensimmäisten kasvien joukossa. Kussakin kukintovarressa on kellomaisesti nuokkuva sinivioletti kukka, joka kukkii vain muutaman päivän. Kukkimisen jälkeen näkyviin kasvavat sormiliuskaiset, karvapeitteiset lehdet. Pölytyksen jälkeen kukkavana voi kasvaa pituutta 50 cm:n korkuiseksi.

Kirjomaasälpä on tumman, lasimaisen kvartsin ja maasälvän yhteenkasvettuma. Kivi syntyy graniittisten syväkivien kiteytymisen loppuvaiheessa.

Kvartsijuonet muodostavat kauniita tummanruskeita kuvioita punertavan tai valkoisen maasälvän pinnalle. Kuvio muistuttaa arabialaisia tai heprealaisia kirjaimia. Kirjomaasälpää käytetään hyvän kiiltonsa vuoksi korukivenä. Kivi sopii esimerkiksi hopeakoruihin.

Hämäläisten laulu

On mulle Suomi suloisin,
Vaan Häme siitäi kallehin.
Sen tuskin tiedän vertaista,
Niin kaunista, niin herttaista,
Kuin kulta Hämeenmaa.

Lempeitä laaksoin lehtoja,
ja lintuin laulupuistoja,
Ja marjaisia kankaitaan
en unhoittaa voi milloinkaan,
Oi Hämeen kallis maa!

Oi Hämeen pellot viljavat,
Ja kasket kullan loistavat,
Ja tuhannet sen tuomistot,
Sen niityt, norot, varjostot,
Ei maata vertaistaan!

Kuin taivas tääll´on loistoisa
Ja ilta-tähti kultaisa,
Ja ruskot yhtä runsahat,
Syysöiden sähköt leimuvat
Ja talvet suojaisat!

Ei impee missään rakkaampaa,
Ei siveempää, ei jalompaa,
Kuin Hämeen valkotukkainen,
Tuo sinisilmä neitonen
On rusoposkineen!

Ja kansaa kussa löytänen
Niin jäykkää, kuin on Hämehen,
Niin vakavaa, jok auraltaan
Ei suotta siirry milloinkaan,
Halveksi säätyään.

Kun miestä missä tarvitaan,
Maan eestä vaikka kaatumaan,
Niin uljaita on uroita,
On järkeä, on kuntoa,
Kun toimeen tartutaan.

On mulle Suomi suloisin,
Vaan Häme siitäi kallihin!
Sen tuskin tiedän vertaista,
Niin kaunista, niin herttaista,
Kuin kulta Hämeen maa.

J.H. Erkko

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.