Uutisiamme

Junakeskustelut jatkuvat hyvässä hengessä VR:n kanssa

Junavuorojen tulevat näkymät ja rataosuuksien kehittäminen olivat esillä keskustelussa tiistaina 9.10.2018, kun Hämeenlinnan kaupungin, Riihimäen kaupungin ja Hämeen liiton edustajat tapasivat VR:n johtoa.

Joulukuussa voimaan tulevissa uusissa aikatauluissa nähtiin pientä positiivisuutta. VR palaa pitkälti tämän vuoden maaliskuuta edeltäneeseen aikataulurakenteeseen. Syynä ovat turvalaiteuusinnan valmistuminen ja ratatöiden vähentyminen Riihimäki-Tampere –rataosalla.

Juna-asiat vahvasti esillä maakuntahallituksessa 8.10.2018

Hämeen maakuntahallitus antoi maanantaina kokouksessaan muun muassa lausunnon liikenne- ja viestintäministeriölle VR:n rautateiden osto- ja velvoiteliikenteestä. Lisäksi kokouksessa käsiteltiin Suomi-radan kehittämistä ja edunvalvontaa. Maakuntahallitus keskusteli myös väestökehityksestä ja hyväksyi Kanta-Hämeen väestösuunnitteen käytettäväksi maakuntakaavan 2040 mitoituksen lähtökohtana.

Tunnin välein tunnissa Helsinkiin

Hämeen maakuntahallitus antoi liikenne- ja viestintäministeriölle lausunnon rautateiden osto- ja velvoiteliikenteestä.

Hämeen vaalipiirin kansanedustajat tekivät 15 yhteistä talousarvioaloitetta

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä valtion talousarvioksi vuodelle 2019. Talousarvioesitys sisältää Kanta- ja Päijät-Hämeen kannalta myönteisiä määrärahaesityksiä mm. pääradan kehittämiseen liittyen, mutta myös monia puutteita. Hämeen vaalipiirin kansanedustajien talousarvioaloitteet kohdistuvat suuren määrään väylähankkeita. Talousarvioaloitteiden hankkeilla on myös laajempaa alueellista vaikutusta. Maakuntien kehittymisen kannalta yksi peruskysymyksistä on väyläverkoston toimivuus ja edelleen kehittäminen, myös uuden teknologian kokeilujen avulla.

Suomi 100 -juhlavuoden laajuus ja vaikutukset historiallisen suuria

Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 laajuus ja merkittävyys ovat osoittautuneet aiempia arvioita suuremmiksi. Itsenäisyyden juhlavuodesta muodostui kaikkien aikojen laajin teemavuosi, historiallinen ilmiö, jonka vaikutukset ulottuivat koko yhteiskuntaan.

25.9.2018 julkaistu Suomi 100 -raportti tarjoaa monipuolisesti tietoa juhlavuodesta ja analysoi alustavasti sen vaikutuksia. Aineiston toivotaan innostavan jatkotutkimuksiin ja juhlavuoden luoman perinnön jatkamiseen.”Itsenäisyyden juhlavuodesta kasvoi kaikkia ennakko-odotuksia suurempi ja monimuotoisempi.

HAMKille merkittävä rahoitus Itämeren alueen ohjelmasta

Hämeen ammattikorkeakoulun johtamalle OSIRIS-hankkeelle myönnettiin yhteensä 2,1 miljoonan euron rahoitus, josta HAMKin ja projektiin osallistuvan Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy:n osuus on yhteensä lähes 400 000 euroa. Hanke edistää uusia yrittäjyysmahdollisuuksia sekä älykkäiden tuotteiden kehittämistä ja palveluinnovaatioita vastaamaan ikääntyvän väestön erityistarpeita. Hankkeessa on Suomen lisäksi kumppaneita Tanskasta, Virosta, Latviasta ja Liettuasta.

Läntisten maakuntien raideliikennettä nopeutettava

Läntisen Suomen kuusi maakuntaa valmistelivat vajaa vuosi sitten yhteisen raideliikenteen kehittämisesityksen ”Päärata Plussan”, jonka maakuntien edustajat esittelivät liikenneministeri Anne Bernerille. Esitys sisältää nopeiden raideyhteyksien kehittämisen osana työssäkäyntialueiden laajentamista, talouskasvun edistämistä ja ilmastonmuutoksen hillitsemistä.

Sivut