Uutiset

Väestönkasvussa ei radikaaleja muutoksia

Elo- ja syyskuu ovat väestötilastoinnin kannalta vuoden haastavimmat kuukaudet. Kanta-Hämeen osalta syyskuu on ollut vuoden pahin kuukausi, väkimäärä laski maakunnassa elokuusta syyskuuhun 148 hengellä. Luonnollinen väestönlisäys jatkaa edelleen negatiivista...

Hämeen junayhteydet on saatu palautettua hyvälle tasolle

Kaikki osapuolet kiittävät tapaamisen hyvää henkeä ja viime aikojen rakentavaa yhteistyötä. VR:n ja alueen yhteistyö on ottanut viime vuosina suuria harppauksia eteenpäin. Kesän 2016 rajun junavuorojen karsimisen jälkeen VR on askel askeleelta palauttanut...

Sotessa tarvitaan rakenteellisia ja toiminnallisia uudistuksia

Maan hallitusohjelman mukainen lainvalmistelu soten osalta on vasta käynnistymisvaiheessa. Erinäisiä selvityksiä esimerkiksi Uudenmaan erillisratkaisusta ja kuntien tuottamisoikeudesta on käynnissä. Näistä on luvattu tehdä johtopäätökset vuodenvaihteeseen...

Väestösuunnite on ennustetta todenmukaisempi

Väestökehitys on Kanta-Hämeessä ollut viime aikoina aiempaa positiivisempaa. Vaikka syntyvyys on jäänyt toivottua pienemmäksi, on väestön kokonaismuutos ollut parempaa kuin aiempina vuosina. Omassa väestösuunnitteessaan Hämeen liitto onnistui siis ennustamaan...