Kehittämisrahoitus

Päivitetty 1. maaliskuuta 2022

Tärkeimmät rahoituslähteemme aluekehittämisessä ovat Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 rakennerahasto-ohjelma ja maakunnan omaehtoisen kehittämisen rahoitus.

Suuntaamme rahoitusta maakuntamme kehittämiseen Kestävän kasvun Häme 2022-2025 maakuntaohjelman ja älykkään erikoistumisen strategian kautta.

Meillä Hämeessä toteutetaan myös Euroopan sosiaalirahasto (ESR+) –ohjelman hankkeita ja Hämeen maaseutuohjelmaa. Näihin rahoitusta haetaan Hämeen ELY-keskukselta.

Hämeen ELY-keskuksen myöntämät suorat yritystuet ovat merkittävä väline alueen kehittämiselle. Muita tärkeitä ja suuria rahoitusinstrumentteja maakunnallemme ovat EU:n alueellisen yhteistyön Interreg-ohjelmat.

Lisäksi opetushallitus ja Business Finland koordinoivat laaja-alaisesti kansainvälistä kehittämisrahoitusta ja EU:n erillisohjelmia, kuten Horisontti2020, Life+, Luova Eurooppa, Erasmus+ ja Kansalaisten Eurooppa.

Asiantuntijamme auttavat ja neuvovat maakuntamme toimijoita siinä miten kotimaisia ja kansainvälisiä rahoituksia voi hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti ja monipuolisesti – maakuntamme parhaaksi. Ota rohkeasti yhteyttä hankkeisiin liittyvissä kysymyksissä!

Tutustu hankerahoituksen tilastotietopakettiimme, joka antaa kokonaiskuvan Kanta-Hämeessä vuosien 2014-2020 aikana toteutetuista, Hämeen liiton rahoittamista EAKR, MKR ja AIKO –kehityshankkeista ja niiden rahoituksista.

Kehittämisrahoituksesta voi kysyä tarkemmin maakunnan kehittämispäälliköltämme Marko Mällyltä. Katso yhteystiedot Henkilöstö-sivulta.