Uutisiamme

Etelä- ja Länsi-Suomen maakunnat: Koheesiovarojen jakoon tasapuolisuutta

Etelä- ja Länsi-Suomen maakunnat esittävät, että Suomeen saatavat koheesiovarat tulee jakaa seuraavalla EU:n rakennerahastokaudella alueellisesti nykyistä tasapuolisemmin. Itä- ja Pohjois-Suomen suuralue on saanut yli kaksi kolmasosaa rahoituksesta, vaikka siellä asuu vain neljännes väestöstä. Maakunnat ehdottavatkin yhtä yhteistä rakennerahasto-ohjelmaa koko Manner-Suomeen.

Hämeen maakuntahallituksen päätökset 11.3.2019

Hämeen maakuntahallitus keskusteli maakunta- ja sote-uudistuksen päättymisestä ja kansallisesta poliittisesta tilanteesta kokouksessaan 11.3.2019. Maakuntahallitus esitti kiitoksensa hyvästä maakunnallisesta valmistelutyöstä kaikille Oma Hämeen valmisteluun osallistuneille tahoille, ja kiitoksen tiiviistä yhteistyöstä sidosryhmille. Valtiovarainministeriöltä odotetaan ohjeita muutosvalmistelun hallituksi alas ajamiseksi vielä tällä viikolla.

Kanta-Hämeessä hyödynnetään tehty maakunta- ja sote-valmistelu

Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu on lopetettu tältä hallituskaudelta. Kanta-Hämeen maakunta- ja sote-valmistelua tehneen Oma Hämeen muutosjohtajat Jukka Lindberg ja Matti Lipsanen pitävät uudistuksen tekemisen päättymistä valitettavana, sillä erityisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta tarvitaan välttämättä. Toisaalta monialainen maakunta mahdollistaisi kasvua ja elinvoimaa. 

Kanta-Hämeestä kaksikymmentä hanketta hakee EAKR-rahoitusta

Etelä-Suomen EAKR-hakukierroksen varsinainen haku on päättynyt. Kanta-Hämeessä hankehakemuksia saatiin tällä kierroksella 20 kpl, joista seitsemän on ylimaakunnallisia ja loput ainoastaan Kanta-Hämeeseen suuntautuvia. Koko Etelä-Suomen alueella hakemuksia tuli yhteensä 103 kpl, joista 16 on ylimaakunnallisia.

Saapuneista hakemuksista päätetään rahoitettavat hankkeet maakunnan yhteistyöryhmän ja maakuntahallituksen kokouksissa kesäkuussa.

Maakuntien välinen nettomuutto oli positiivinen

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Kanta-Hämeen väkiluku oli tammikuun 2019 lopussa 171 336. Maakunnan väkiluku laski viime vuoden lopusta 100 hengellä, mikä on 37 henkeä enemmän kuin tammikuussa 2018.

Maakuntien välinen nettomuutto oli pitkästä aikaa positiivinen, kun maakuntaan muutti 647 henkilöä ja lähti 641 henkilöä. Lukema ilahduttaa, sillä nettomuutto ei ole vastaavana ajankohtana ollut positiivinen sitten tammikuun 2013. 

Hämeen liitto selvittää maakunnallisen sote-organisaation mahdollisuutta

Hämeen liitto on varautunut tulevaisuuteen jo viime syksystä lähtien, muun muassa kartoittamalla maakunnan kuntien näkemyksiä mahdollisista vaihtoehtoisista etenemismalleista sote-palveluiden osalta. Kyselyn liikkeelle laittamiseen on suhtauduttu myönteisesti.

- Viisi kuntaa on ehtinyt käsitellä kyselyä valtuustoissaan ja vastannut myönteisesti siihen, että Kanta-Häme aloittaisi sote-organisaation valmistelun maakunnan laajuisesti, jos valtakunnallinen sote-uudistus ei etene, maakuntahallituksen puheenjohtaja Tarja Filatov kertoo.

Turvallisuusfoorumi järjestäytyi Kanta-Hämeessä

Kanta-Hämeen turvallisuusfoorumi kokoontui ensimmäisen kerran tiistaina 19.2.2019. Uudessa foorumissa näkökulma turvallisuuteen on tarkoitus pitää mahdollisimman laajana niin, että se pitää sisällään niin turvallisuuden, varautumisen, valmiuden kuin hyvinvoinnin.

Monissa maakunnissa vastaava toiminta on ollut käynnissä jo vuosia. Kanta-Hämeessä toiminnasta tekee poikkeuksellista se, että täällä samaan pöytään otetaan mukaan myös ennaltaehkäisevä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.

Sivut