Kanta-Hämeen väkiluku nousi toukokuussa

Kanta-Hämeen väkiluvun kokonaismuutos oli vuoden 2019 tammi-toukokuussa parempi kuin neljänä aiempana vuonna vastaavaan aikaan. Kuukausitason muutoksia tarkasteltaessa väkimäärä kasvoi huhtikuusta toukokuuhun 33 hengellä.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan Kanta-Hämeen väkiluku oli toukokuun lopussa 171 207. Vuoden alusta väkiluku on laskenut 157 hengellä, mutta tilanne on parantunut viime vuodesta, sillä vastaavaan aikaan vuonna 2018 väkiluku laski 419 henkeä. Väestön positiivinen kehitys Kanta-Hämeessä alkoi helmikuussa 2019 ja jatkuu edelleen. Esimerkiksi Hämeenlinnan seutukunnassa väkiluku kasvoi toukokuussa 79 henkilöllä.

Muuttoluvutkin plussan puolella

Maakuntien välinen nettomuutto oli Kanta-Hämeessä toukokuussa myös plussan puolella, +58, mikä on Suomen toiseksi paras Uudenmaan jälkeen. Vastaavasti maakuntien välinen nettomuutto laski Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa.

Tammi-toukokuun maakuntien välistä nettomuuttoa tarkasteltaessa Kanta-Häme yltää maakunnista kolmanneksi, Uudenmaan ja Pirkanmaan jälkeen, joissa nettomuutto oli positiivinen. Vuoden alusta Kanta-Hämeeseen on muuttanut 93 henkilöä enemmän kuin maakunnasta pois. Viimeksi maakuntien välinen nettomuutto vastaavaan aikaan on ollut positiivinen vuonna 2014, joskin se ei ollut silloin yhtä hyvä kuin nyt.

Muuttovoittoa Kanta-Häme sai 73 hengen verran ulkomailta, mikä oli hieman enemmän kuin edellisvuonna vastaavaan aikaan. Nettomuutto, eli kuntien välisen muuttoliikkeen ja nettomaahanamuuton erotus, oli positiivinen useimmissa maakunnan kunnissa tammi-toukokuussa, näitä olivat Humppila, Ypäjä, Hattula, Hämeenlinna, Janakkala, Loppi ja Riihimäki.

Lisätietoja: Hämeen liitto
Anna-Mari Ahonen, maakuntajohtaja, p. 050 572 0945
Jesse Marola, maakunta-analyytikko, p. 050 592 6562

Tutustu toukokuun 2019 väestökatsaukseen