Karjalaiset kesäjuhlat Hämeenlinnassa 14.-16.6.2019

11.03.2019 - 16.06.2019

Karjalaisseurojen Etelä-Hämeen piirin alueelle asutettiin jatkosodan jälkeen noin 73 800 luovutetun Karjalan evakkoa, joista valtaosa oli Antrean, Muolaan ja Vuokselan sekä osin Kivennavan kunnista. Etelä-Hämeen piirin väki valmistautuu nyt vuorollaan toivottamaan karjalaisen heimon Karjalan Liiton kesäjuhlille 14.-16.6.2019 Hämeenlinnaan, joka on muodostunut keskiaikaisen Hämeen linnan ympärille, vesi-, tie- ja rautatiereittien varrelle.

Karjalaiset kesäjuhlat® alkavat perjantaina 14.6. Hämeen linnassa pidettävällä seminaarilla jatkuen illalla yhteislaulutilaisuudella sekä keskikaupungilla vietettävällä klubi-illalla. Lauantaina15.6. aukeaa karjalainen tori Hämeenlinnan urheilupuistossa vierekkäin sijaitsevilla Elenia Areenalla ja Säästöpankki Areenalla. Halleihin sijoittuvat sekä torimyyjät että pitäjien edustajat ja lisäksi muun muassa Kyyrölän savenvalajat ja muut käsityöläiset ovat esittämässä työnäytöksiään. Lauantaina on urheilupuiston alueella myös lasten omaa ohjelmaa, piirakkakilpailu, kyykkä-kisa, muut urheilutapahtumat sekä kesäjuhlien avajaiset. Iltaohjelma tansseineen ja klubi-iltoineen on puolestaan kaupungin keskustassa.
Sunnuntai 16.6. alkaa jumalanpalveluksilla ja myös karjalainen tori avautuu jälleen urheilupuistossa, jonne perinteinen lippukulkue johdattaa keskipäivällä väen päiväjuhlan viettoon.

Karjalaiset kesäjuhlat