Hämeen liitto avaa kansainvälisten hankkeiden valmistelurahoituksen rahoitushaun. Valmistelurahoitushaku on jatkuva ja hakemuksia käsitellään saapumisjärjestyksen mukaisesti.
Valmistelurahoituksella tuetaan hankevalmistelutyötä, joka tähtää hankehakemusten jättämiseen kansainvälisiin rahoitushakuihin. Hämeen liitto myöntää valmistelurahoitusta työ- ja elinkeinoministeriön myöntämästä alueiden kestävän kasvun ja tukemisen määrärahasta (AKKE). Valmistelurahoitusta on varattu myönnettäväksi yhteensä n. 100 000 euroa ja sitä on jäljellä 49 664 euroa.
Painopiste on vaativissa kansainvälisissä EU-rahoitusohjelmissa, jotka edellyttävät kansainvälistä yhteistyötä ja kansainvälisiä hankekumppaneita (ns. konsortiota). Valmisteltavalla hankkeella tulee olla myös Kanta-Hämeeseen kohdistuvia aluekehitysvaikutuksia. Valmistelurahoituksella tuetaan Kestävän kasvun Häme 2022-2025 -maakuntaohjelman teemojen mukaisten kansainvälisten hankkeiden valmistelua:
- Kestävän kasvun TKI
- Kestävän kasvun osaaminen, työllisyys ja osallisuus
- Kestävän kasvun infra
Tarkemmat edellytykset tuen myöntämiselle:
- Tuensaajia voivat olla esimerkiksi kunnat, kuntayhtymät, kehittämisyhtiöt, elinkeino-, toimiala- ja ammattijärjestöt sekä tutkimus- ja koulutusorganisaatiot. Yksittäisen yrityksen tai ammatinharjoittajan tukemiseen maakunnan liitto ei voi osallistua.
- Tukea voidaan käyttää kansainvälisten hankkeiden hankevalmistelun henkilökustannuksiin ja/tai ulkopuolisten asiantuntijapalveluiden hankintaan.
- Tukea myönnetään enintään 20 000 € ja se voi kattaa maksimissaan 70 % tukea hakevan organisaation hankevalmistelun kokonaiskustannuksista. Hakijan tulee osallistua rahoitukseen myös omalla rahoituksellaan.
- Tukea voidaan myöntää myös Kanta-Hämeen ulkopuolisille hakijoille, kunhan valmisteltavan hankkeen kehittämistoiminta ja aluekehitysvaikutukset kohdistuvat Kanta-Hämeeseen.
- Valmistelurahoitusta tulee hakea hyvissä ajoin ennen kansainvälisen rahoitushaun päättymistä. Valmistelurahoitusta ei myönnetä takautuvasti.
- Hankekonsortion pitää olla kutakuinkin tiedossa valmisteluhanketta haettaessa, edellytämme riittävää määrää hyviä ja kansainvälistä kokemusta omaavia partnereita.
- Hakijan tulee osoittaa osaaminen kansainväliseen työhön.
- Rahoitusmuotona on kertakorvaus eli lump sum, mikä edellyttää hakemusvaiheessa hyviä ja realistisia perusteita arvioiduille kustannuksille. Kustannusarvio tulee esittää tosiasiallisesti aiheutuneisiin ja maksettuihin tukikelpoisiin kustannuksiin perustuen.
- Kertakorvauksen maksatus perustuu hankkeessa syntyneen tuloksen tai toimenpiteen todentamiseen. Maksatuksen kriteerinä on, että hakija on jättänyt teknisesti hyväksyttävän hakemuksen AKKE-hakemuksessa esitettyyn tai sitä vastaavaan EU-rahoitushakuun
- AKKE -kv. valmistelutukea ei voida myöntää, mikäli kv. rahoitusohjelmasta, johon hakemus jätetään, tai jostain muusta ulkopuolisesta lähteestä maksetaan rahoitettaville hankkeille valmistelutukea. Ns. kaksinkertaisen tuen välttäminen.
Lisäohjeita rahoitushakemuksen täyttämiseen:
Kansainvälisen valmisteluhankkeen rahoitusta haetaan AKKE-rahoitushakemuslomakkeella (pdf) Lomakkeelle kuvataan valmisteluhankkeen sisältö ja lisäksi hakemuksesta tai erillisestä hankesuunnitelmasta täytyy käydä ilmi:
- valmisteltavan hankkeen suunniteltu sisältö ja kustannusarvio
- valmisteltavan hankkeen konsortion kokoonpano
- rahoitusohjelma ja haku, josta kansainvälistä rahoitusta ollaan hakemassa
Hakijan tulee tutustua myös AKKE-rahoituksen yleisiin rahoitusehtoihin ja hakuohjeisiin.
Hakijan tulee aina ottaa yhteyttä Hämeen liittoon tarkempien hakutietojen ja ohjeiden saamiseksi ennen hakemuksen jättämistä.
Hakemus lähetetään Hämeen liiton kirjaamoon, .
Maksatuksen hakeminen
Maksatusta haetaan Hämeen liiton AKKE-rahoituksen lomakkeilla. Maksatushakemus liitteineen tulee toimittaa allekirjoitettuna Hämeen liiton kirjaamon sähköpostiosoitteeseen hameenliitto(at)hame.fi.
Kertakorvaushankkeessa maksatushakemuksen liitteenä toimitetaan aineisto, jolla osoitetaan tuotoksen toteutuminen.
Maksatuslomakkeet voit ladata AKKE-rahoitus -sivustolta.
Lisätietoa:
Marko Mälly
Maakunnan kehittämispäällikkö
+358 50 575 2193
Arto Saarinen
Aluekehitysasiantuntija
+358 50 305 2539