Sote-uudistus Kanta-Hämeessä

Päivitetty 21. syyskuuta 2020

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa on tavoitteena laajamittainen toimintakulttuurin muutos ja yhteistyön vahvistaminen. Hallitusohjelman mukaista sote-uudistusta valmistellaan meillä kahden hankkeen avulla.

Kanta-Hämeessä hankekokonaisuuksien keskeinen tavoite on sote-palvelujen saatavuuden ja jatkuvuuden parantaminen ja sitä kautta entistä parempi asiakaskokemus.

Hankkeissa tehtävä kehittämistyö tulisi näkyä asiakkaille siten, että tulevaisuudessa palveluihin päästään entistä nopeammin ja asiakas saa tarvitsemansa palvelut yhdellä yhteydenotolla kokonaisvaltaisesti. Tätä hankkeissa ratkaistaan muun muassa asiakasosallisuuden vahvistamisella, johtamisen uudistamisella ja toimintakulttuurin muutoksella.

Peruspalvelujen kehittämiseen ja niiden saatavuuden parantamiseen tähdätään Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus –hankkeessa. Seuraavan kahden ja puolen vuoden aikana uudistamme muun muassa sote-ammattilaisten yhteistyön käytäntöjä ja työvälineitä.

Sote-rakenneuudistuksen valmistelua tukevassa hankkeessa on puolestaan tavoitteena kehittää muun muassa tietojärjestelmiä, johtamista ja digipalveluja. Tämän hankkeen kautta parannetaan myös hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen järjestämismalleja, lainsäädännön tarjoamien mahdollisuuksien mukaan. Hanke jatkuu vuoden 2021 loppuun.

Etsimme nyt osaavia tekijöitä uudistamaan sote-palveluja Kanta-Hämeessä. Näistä alla olevista näköalapaikoista joku voi olla sinun!

Tutustu tehtäviin tarkemmin ja laita hakemus! Hankkeessa pääset vaikuttamaan käytännön etulinjassa sote-uudistusta tukevaan kehittämistyöhön.

Tuleva työpaikkasi

Hämeen liitto on kansanvaltaiseen päätöksentekoon tukeutuva Kanta-Hämeen maakunnan vaikuttava asiantuntija- ja kehittäjäorganisaatio.

Meillä on kannustava ja tukea antava hyvähenkinen työyhteisö. Mottomme – asiantuntijuus intohimona – kertoo ajattelutavastamme ja työotteestamme. Toimimme maakunnan palveluksessa ja asiantuntijamme tekevät töitä maakunnan kehittämisen, yhteistyön ja edunvalvonnan eteen. Sote-uudistamishankkeita varten perustettava hanketoimisto on osa asiantuntevaa kokonaisuuttamme.

Meillä saat käyttöösi liikunta- kulttuuri- ja lounasedun sekä kattavan työterveyshuollon. Olemme joustava työpaikka etätyökäytäntöineen sekä työn ja muun elämän yhteensovittamisessa. Perehdytys korona-aikaan hoituu meiltä sujuvasti myös etänä. Toimistomme sijaitsee Hämeenlinnassa.

Tutustu meihin ja toimintaamme tarkemmin täällä kotisivuillamme www.hameenliitto.fi

Sote-rakenneuudistus -hanke