Projektiasiantuntija, hyvinvointi ja terveys

Päivitetty 7. syyskuuta 2020

Sote-rakenneuudistus

Hakuaika: 9.-30.9.2020

Asiantuntijana tulet jatkokehittämään olemassa olevia maakunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen rakenteita, toimintamallia ja yhteistyön koordinointia Kanta-Hämeen alueella. Tavoitteenamme on, että monialainen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on tunnistettu ja systemaattisesti johdettu prosessi.

Projektiasiantuntijana vastaat maakunnallisen hyvinvointikertomuksen laadinnasta ja kokoat kuntien kertomuksista keskeiset johtopäätökset, jotta voimme luoda maakunnalliset tavoitteet ja toimintamallin hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Sähköisen hyvinvointikertomuksen pääkäyttäjänä vastaat tarvittaessa myös käytön opastuksesta.

Koordinoit maakunnallista hyte-verkostoa ja vahvistat asiantuntemuksellasi alueen toimijoiden osaamista ja ymmärrystä kansallisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisohjelmien tavoitteista ja toimenpiteistä, sekä työn merkityksestä ja vaikuttavuudesta, erityisesti johdon ja luottamusjohdon osalta.

Tehtävääsi kuuluu myös ehkäisevän päihdetyön alueellisesta yhteistyörakenteesta sopiminen yhdessä kuntien kanssa. Toimit linkkinä sote-hankkeiden Kanta-Hämeen järjestöneuvottelukuntaan, ja tavoitteenasi on lisäksi löytää keinoja järjestöyhteistyön rakenteiden tiivistämiseen.

Tehtävääsi kuuluu myös hyvien käytäntöjen jakaminen, yhteisistä koulutuksista sopiminen ja tuen antaminen kunnille päätösten ennakkoarvioinneista.

Olet tärkeässä roolissa nivomassa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä selkeäksi osaksi uudenlaisia, monialaisia sote-keskusten palvelukokonaisuuksia.

Lue lisää sote-uudistuksesta Kanta-Hämeessä ja tutustu hankkeiden esittelyvideoon.

Millaista asiantuntijaa etsimme?

Asiantuntijana maakunnallisessa ja verkostomaisessa toiminnassa omaat koordinointikykyä ja tiimihenkeä.

Työskentelet sujuvasti hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen eri toimijoiden kanssa alueellisesti ja kansallisesti sekä kehität kuntien ja kuntayhtymien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen verkoston toimintaa. Toimit tiiviissä yhteistyössä myös Tulevaisuuden sote-keskus –hankkeiden kanssa.

Tehtävänäsi on tukea hankkeen kehittämistoimenpiteiden tavoitteellista eteenpäinvientiä, joten asiantuntijana sinulla tulee olla strategista ajattelutaitoa, mutta myös tahtoa ja intoa tehdä töitä ”kädet savessa”.

Olet luonteeltasi asiakaspalveluhenkinen, positiivinen ja innostut kehittämisestä. Haluat kehittää itseäsi ja kannustat myös muita muutokseen. Toimit sujuvasti verkostoissa ja sinulla on kyky ottaa laajojakin kokonaisuuksia haltuun itsenäisesti.

Tehtävässä onnistumisen vaatimukset

Tehtävässä onnistuaksesi sinulla tulee olla asiantuntemusta ja kokemusta hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöstä ja sähköisen hyvinvointikertomuksen tuntemusta. Ymmärrät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää ja yhdyspintoja.

Omaat hyvät ja sujuvat kirjalliset ja suulliset viestintätaidot ja vahvaa kokemusta verkostoissa työskentelystä. Edellytämme tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa.

Arvostamme organisointitaitoja, tavoitteellista työotetta ja kykyä hoitaa useita päällekkäisiä asioita järjestelmällisesti ja hyvällä sykkeellä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

Palkkaus ja työsuhde

Työsuhde on voimassa määräaikaisesti 1.10.2020-31.12.2021 saakka. Toivomme, että voit aloittaa joukossamme mahdollisimman pian.

Palkkaus ja työsuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Tehtävän täytössä sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Kiinnostuitko?

Lähetä hakemuksesi ja CV:si www.sarastiarekry.fi sivujen kautta. Hakemusten tulee olla perillä viimeistään 30.9.2020 klo 15.00.

Lisätietoa:

14.9.2020 klo 14.00-15.00
Hämeen liitto, Niina Haake, projektipäällikkö, puh. +358 40 869 6436