Kick off kutsu: Hämeen elinvoimatyön käynnistys

10.5.2022, klo 08:00 - 09:00

Hämeen liiton Teams

Tervetuloa mukaan rakentamaan Kestävän kasvun Hämettä!

Kutsumme Sinut mukaan vaikuttamaan ja laatimaan konkreettisia toimia Kanta-Hämeen elinvoimaisuuden ja samalla elinkeinoelämän kehittymisen edistämiseksi. Tarvitsemme työhön yhteiskehittämistä julkisten toimijoiden, yritysten ja kolmannen sektorin välillä. Kaikki ovat tervetulleita, kerrothan kollegallekin!

Meillä on kunnianhimoiset tavoitteet kestävän kasvun maakunnasta, joita on yhteisesti Hämeen liiton johdolla valmisteltu Kestävän kasvun Häme 2022-2025 -maakuntaohjelmaan. Edelleen tarvitsemme yhteiskehittämistä ja toimia, jotta nämä tavoitteet saavutetaan.

Ensimmäinen yhteistyötapaaminen pidetään tiistaina 10.5.2022 klo 89 Teamsin välityksellä.

Hyödynnämme konkreettisten toimien laatimisessa Fast Expert Teams elis FET-työskentelymenetelmää, joka mahdollistaa monikanavaisen työskentelyn niin, ettei se vie täysipäiväisesti aikaasi, eikä ole aikaan ja paikkaan sidottua.

Tavoitteena on edistää teemoja, joita mahdollisesti myös jatkossa rahoitetaan. Pääset ennakoivasti vaikuttamaan Kanta-Hämeen tuleviin toimiin oman organisaatiosi näkökulmasta.

Työskentely tapahtuu neljän viikon aikana toukokuussa virtuaalialusta Howspacessa, jossa jokainen tiimi työstää etukäteen valittua kärkiteemaa eteenpäin. Tukenamme on HUMAP Oy, josta Matti Hirvanen ja Annika Ranta ovat koko ajan matkassamme.

Saimmeko sinut kiinnostumaan? Lähtisitkö mukaan uudenlaiseen tekemiseen kestävän Hämeen rakentamiseksi? Ilmoittaudu lähettämällä viesti viimeistään 9.5.2022: ja saat Teams-linkin.

Mikä on Fast Expert Teams?

Fast Expert Teams -toimintamalli on digitaalisuutta ja tietojohtamista yhdistävä organisoitumisen muoto, jossa ekosysteemin tiimit kokoontuvat yhdessä ratkomaan ongelmia, luomaan uusia ideoita ja konsepteja. Malli toimii digitaalisilla alustoilla, jolloin organisoituminen on nopeaa, edullista sekä ajasta ja paikasta riippumatonta. Mallin avulla voidaan luoda tehokkaasti myös yhteisöjä. Ekosysteemissä tuotetaan ratkaisuja päätöksentekoa varten Hämeen kestävän kasvun tueksi.

Kuvassa Hämeen älykkään erikoistumisen strategian teemat vuosille 2022-2025.