Hämäläisten ruokaherkkujen siivittämänä Kanta-Häme julistautuu ruokamaakunnaksi 17.8.2023
Hämeessä voit maistaa viljavien ja hyvin hoidettujen peltojen sekä puhtaiden vesien ja metsien tarjoamien raaka-aineiden herkulliset maut. Taidolla ja luovuudella näistä ravitsevista raaka-aineista maakunnassamme loihditaan suussa sulavia herkkuja.
Lähiruoka kulkee meillä suorinta reittiä ruokapöytään. Se tarkoittaa puhtautta ja vastuullista tuotantoa. Täällä aitojen makujen maakunnassa kannattaakin lähteä omalle herkuttelukierrokselle. Löydät Vanajan kalaa, herkullisia rapuja, lähitilan pihvilihaa, puhtaita vihanneksia, viinejä, sahtia, riistaruokia, härkäpapuja, marjaherkkuja, aitoa hunajaa, suklaamestarien luomuksia ja proteiinin lähteenä kokkailussa käytettäviä hyönteisiäkin.
Meillä on myös laaja kattaus tunnelmallisia ravintoloita ja kahviloita sekä mahdollisuus tutustua kyliin ja maaseudun tarjontaan.
Sanomattakin on siis selvää, että Häme on ruokamaakunta ja sellaiseksi me haluamme julistautua – Herkkujen Hämeeksi.
Tule nauttimaan Hämeen antimista ja selvittämään kuka on ensimmäinen ruokamaakuntalähettiläs!
Ohjelma:
15.00–
Tapahtuman avaus: Toni K. Laine, Hämeen maakuntajohtaja ja Tuulia Viitanen, Hämeen Sanomien päätoimittaja
Keskiaikafestivaalien Noita Heli nousee lavalle. Mitähän Noidalla on sydämellään?
Juontaja Miia Raussi haastattelee torilla olevia toimijoita.
Torilla lapsia viihdyttävät Keskiaikafestivaalien hilpeät hevoshahmot Luffa ja Veriturpa.
Musiikkia
Toripisteet: ravintolat, kahvilat, alkutuottajat ym. kierreltävissä ja tutustuttavissa.
Klo 15.30–16.00 Lasten oma Onni-Monni tavattavissa Vanajavesikeskuksen pisteellä.
16.00–17.30
Klo 16.00 Hämeen Martat, Jaana Lehrbäckin haastattelu ja sienestysinfo
Juontaja Ari Räsänen haastattelee torilla olevia toimijoita.
Klo 16.30 Kanta-Hämeen ruokamaakuntalähettilään julistus – kuka hän mahtaa olla?
Lähetillään hatuttavat Johannes Koskinen, maakuntavaltuuston puheenjohtaja, Antti Ahonen, maakuntahallituksen puheenjohtaja ja Toni K. Laine, Hämeen maakuntajohtaja
Musiikista vastaa Kimmo Kopra & Panssariprikaatin Varusmiestoimikunnan bändi VMTK.
17.30–19.00
Hämeen Sanomien arvonta.
Juontaja Ari Räsänen haastattelee torilla olevia toimijoita.
Musiikista vastaa Kimmo Kopra & Panssariprikaatin Varusmiestoimikunnan bändi VMTK.
Kiitos ja mukavaa illan jatkoa – se jatkukoon Keskiaikafestivaalien etkoilla Tavernapihalla Hämeen linnalla.



Menossa mukana:
Ravintolat, kahvilat, ym.
- Marskin Maja, Loppi
Majan Vorschmack pottuvoilla, Natural Drinks Factoryn raparperi limua sekä Home Made-juomia. - Kahvila Laurell, Hämeenlinna
Laurellin suosikkituotteita: Sibeliusleivoksia, omenaleivoksia ja kuntoleipää - Luomu- ja herkkukauppa Inkivääri, Hämeenlinna
Hämeenlinna-tuotesarja: kahvi, tee, kahta suklaata ja kuohujuoma - Lammin Sahti, Lammi
Sahti, lager, pils, venhä ja omia tisleitä - Nooran viinibaari, Hämeenlinna
- Juliuksen olohuone, Hämeenlinna
- Ravintola Uoma, Hämeenlinna
Pieniä viiden euron maisteluannoksia paikallisista kestävästi tuotetuista raaka-aineista. - Puisto Burger, Hämeenlinna
- Ravinteli Vintti, Hämeenlinna
- Tuulosrievä, Tuulos
- Kultasuklaa, Iittala
Alkutuottajat
- Hirvenojan tila Poronoro, Loppi
Maa-artisokkasipsejä, härkäpapupikkuleipiä ja makealupiinikakkua, kotimaisia valkuiskasveja, kuten härkäpapua, makealupiinia, herneraetta ja öljyhamppua sekä nostotuoretta valkosipulia ja kotimehuja. Yhteistyötiloilta mm. Ankkurin tilan tyrnimehu ja muut tyrnituotteet sekä Krannin tilan perinteiset hiutaleet ja suurimot. - Luomu-suoramyyntitila MTY-Pakkanen, Urjala
LUOMU-viljatuotteet: jauhot, ryynit, hiutaleet, leseet, herne, pakattuina 0,5–2,0 kg:n paperipusseihin - Hirvilammen Luomu, Hämeenlinna
Luomunaudanlihaa - Hakolan marjatila, Janakkala
Kuplivat alkoholittomat juhlajuomat ja limonaadit, luomumarjat ja -hedelmät, hillot ja mehut, luomumarjamysli, luomuteehaudukkeet, nokkosnäkkäri sekä siirapit - Ahtilan luomukanala, Hattula
Luomukananmunia eri kokoisissa pakkauksissa - Häme Highland Honey, Kalvola
Hunajaa sekä Hunaja Hetki-tuotteita: siitepöly, makuhunajavalmiste ja mehiläisvahakynttilät - Asikkalan Juustola / Perttulan tila, Asikkala
Maitoa, maustamatonta jogurttia ja grillijuustoa - Polar Spring Oy, Asikkala
Lähdevettä pulloissa ja kanistereissa (hapotettu ja still) - Jaana Huhtanen Design Hunaja, Urjala
Hunajaa, vohveleita ja kahvia - Kirsin Suklaat, Hämeenlinna
Käsintehtyä suklaata maustettuna paikallisilla marjoilla, siemenillä ja yrteillä - Mäntylän hunaja, Kalvola
Hunajaa ja muita mehiläispesän tuotteita - Kuusamon marjatila, Lammi
Mehut, hillot, marjajauheet, kuivakukat - Peltosirkun tila, Hauho
Marjoja ja marjatuotteita - Iso-Kalvolan tila, Hauho
Talvivalkosipulia (Aleksandra ja Ljubasha)
Muut
- Hämeen Martat
”Pieniä purkkeja, isoja makuja” – luonnonantimien käyttö ja säilöntä - Vanajavesikeskus
Lasten puuhapiste (piirtämistä, värittämistä, Risto ja Raija Rapu, särkibaarin maistiaisia ja Vanajavesikeskuksen maskotti Onni-Monni tulee tervehtimään lapsia klo 15.30)

Lisätietoa:
Hämeen liitto, Jaana Laakso, 050 370 1417 tai jaana.laakso(a)hame.fi