Älykkään liikenteen mahdollisuuksia tutkitaan HAMKin hankkeessa

Hämeen liitto myönsi Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) Älykäs Liikenne – ÄlLi -hankkeelle 65 474 euroa alueiden kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE) -rahoitusta.

Liikkuminen ja liikenne ovat murroksessa. Tätä kiihdyttävät muun muassa ilmastonmuutoksen hidastaminen liikenteen haittavaikutuksia vähentämällä sekä digitaalisten teknologiaratkaisujen ja älykkyyden yleistyminen ajoneuvoissa ja liikkumista tukevissa rakenteissa.

Hankkeessa perehdytään älyliikenteen tuomiin mahdollisuuksiin Rastikangas-Moreenin MORE-yritysalueen älykkään liikkumisen ja vähähiilisyyden kehittämisen näkökulmasta. HAMK selvittää tutkimusverkostoaan hyödyntäen millaisia älyliikenteen palveluja yritysten näkökulmasta MORE-alueelle tulisi kehittää.

Älyliiketeellä tarkoitetaan liikenteen tehostamista ja sen ongelmien ratkaisemista tai ehkäisyä teknologian keinoin. Tieto- ja viestintäteknologian nopeana jatkunut kehitys mahdollistaa älyliikenteen ratkaisujen ja palvelujen kehittämisen liikenteen ongelmien ratkaisuun. Uusien palvelujen myötä kehittyvät myös niitä tuottavat ekosysteemit, joissa toimijoita on yksityiseltä ja julkiselta sektorilta. Tämä luo mahdollisuuksia Kanta-Hämeen työllisyyden ja hyvinvoinnin kasvulle.

Älykäs Liikenne – ÄlLi -hanke on käynnissä 1.4.2022–30.10.2023 välisen ajan.

Lisätietoa:

Hämeen liitto, Marko Mälly, maakunnan kehittämispäällikkö, p. +358 50 575 2193