Julkaistu

Asuntorakentamisen rahoituksella keskeinen rooli asumisen kehittämisessä

Seminaarin avannut maakuntajohtaja Anna-Mari Ahonen kertoo, että Hämeen liitossa on yhdessä maakunnan kuntien kanssa ymmärretty asumisen kehittämisen ja väestökehityksen välinen kohtalonyhteys.

Olemme koordinoineet asumisen kehittämistyötä maakunnassa jo useamman vuoden ajan ja nyt halusimme laventaa näkökulmaa myös asuntorahoittamiseen.

Anna-Mari Ahonen, maakuntajohtaja, Hämeen liitto

Seminaarissa pureuduttiin eri pankkiryhmien edustajien toimesta rahoitusmarkkinoiden tilanteeseen ja muutoksiin asuntorahoittamisen kannalta niin kansallisella kuin alueellisellakin tasolla.

Sekä Hypon pääekonomisti ja kiinteistöjohtaja Juhana Brotheruksen, että maakunnallista näkemystä tuoneiden pankinjohtaja Janne Vaittisen (OP Etelä-Häme) ja henkilöasiakasliiketoiminnan johtaja Erno Rosenbergin (Lammin Säästöpankki) puheenvuoroista kävi esiin asuntomarkkinan kiihtynyt segregaatio, eriytyminen. Reuna-alueiden heikko hintakehitys vaikeuttaa senioreiden siirtymistä maaseudulta kaupunkeihin parempien palveluiden ääreen.

Ilmiö näkyy sekä kansallisella, maakunnallisella että kuntatasolla. Pelkkä kansallinen tarkastelu olisi liian yksipuolinen tapa lähestyä asiaa

Anna-Mari Ahonen, maakuntajohtaja, Hämeen liitto

Hypo julkaisi uuden asuntomarkkinakatsauksensa juuri seminaarin ajankohtaan, ja eräänä otteena katsauksesta Juhana Brotherus mainitsi keskussairaalan läheisyyden aiempaa tärkeämpänä vetovoimatekijänä tulevaisuudessa.

Aluekehittämisen konsulttiyhtiö MDI on tehnyt selvityksen Kanta-Hämeen keskussairaalan elinvoimavaikutuksista maakunnassa, jossa niin ikään todetaan, että keskussairaala tuo elintärkeää voimaa maakunnalle. Lue artikkeli tästä.

Suomen kasvukäytävällä investointien arvo säilyy

Apulaisjohtaja Kimmo Huovinen puolestaan kuvasi ARAn näkemyksiä Kanta-Hämeen kehityksestä ja rahoitusmahdollisuuksista, johon Riihimäen vt. kaupunginjohtaja Mika Herpiö totesi, olevansa iloinen siitä, että Riihimäen ARA-indeksi on maakunnan eliittiä, käyttöaste vuokra-asunnoissa on hyvää eikä asunnoista ole merkittävää ylitarjontaa.

Tähän on syynsä. Riihimäki sijaitsee paitsi Kanta-Hämeessä, myös metropolialueella. Niinpä Riihimäen asukasluvun kasvu on ollut vuosikymmeniä lähes jatkuvaa, lukuun ottamatta vuosia 2015-2018

Mika Herpiö, vt. kaupunginjohtaja, Riihimäki

Tilastokeskuksen väestöennuste 2040 on osoittautunut Riihimäen osalta aivan liian negatiiviseksi jo ennusteen toisena vuotena. Koronan jälkeen saatetaan nähdä, että Nurmijärvi-ilmiön korvaa Riihimäki-ilmiö.

Siinä pääkaupunkiseudulta ulospäin suuntautuvat muuttovirrat ohjautuvat pääradan varren vilkkaasti liikennöidyille asemapaikkakunnille. Riihimäen asemanseudulle, Asemanpuistoon, kaavoitetaan ja rakentuu uusia asuntoja 5000 asukkaalle. Näiden asuntojen kysyntä tulee olemaan taattu

Mika Herpiö, vt. kaupunginjohtaja, Riihimäki

Hämeenlinnan apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo totesi, että ARAn tukimuodoilla on iso merkitys myös palvelurakenteen uudistamisessa liittyen ikääntyvän väestön tarpeisiin.

Maakunnalla on selkeä mahdollisuus purkaa pääkaupunkiseudun asuntorakentamisen painetta. Suomen kasvukäytävä on yksi yhtenäinen työmarkkina-alue, jolla investointien arvo säilyy.

Juha Isosuo, apulaiskaupunginjohtaja, Hämeenlinna

Seminaarin päätteeksi kuultiin vielä kiinteistönvälittäjiltä ajankohtaista tilannekuvaa asuntomarkkinan paikallisesta tilanteesta Riihimäen ja Forssan seuduilla. Yrittäjä LKV Jussi Hannukkala Kiinteistönvälitys Johacon Oy:stä pohti, miten vanhan pientalon korjaamiseen ja arvonmääritykseen saisi tuotua ammattimaista apua.

Myyntijohtaja LKV Jarkko Nikander OP Koti Lounaismaa Oy:stä puolestaan kertoi, että vanhojen asuntojen arvonkehitys ja vaihtoehtoiset rahoitusmallit Forssan seudulla ovat selvästi kiinnostava aihe, jota olisi syytä tarkastella maakunnassa tarkemminkin.

Katso seminaaritallenne tästä: