Julkaistu

Maailman paras turvallisuuden tunne? Valtakunnallinen turvallisuusseminaari 23.-24.1.2020

Sisäministeriö järjestää yhteistyössä Hämeen Liiton sekä Hämeenlinnan ja Riihimäen kaupunkien kanssa 15. valtakunnallisen turvallisuusseminaarin Hämeenlinnan Aulangolla 23.-24.1.2020. Vuoden 2020 seminaarin teemana ovat pääotsikon mukaisesti eri väestöryhmien turvallisuuden tunteeseen liittyvät asiat sekä turvallisuuden innovaatiot, uusi tieto turvallisuudesta sekä käytännöt ja työkalut turvallisuuden edistämiseksi paikallis- ja aluetasolla. Uutena teemana seminaarissa on myös turvallisuus osana kestävää kehitystä eli turvallisuuteen ja sosiaaliseen kestävyyteen liittyvät kysymykset.

Vuoden 2020 seminaari jatkaa aiempien vuosien seminaarien sarjaa keskeisimpänä valtakunnallisena turvallisuusyhteistyötä tekevien verkostojen kohtaamispaikkana. Seminaari ja sen teemasisällöt ovat osa vuonna 2017 hyväksytyn poikkihallinnollisen sisäisen turvallisuuden strategian sekä vuonna 2019 julkaistun sisäministeriön konsernistrategian toimeenpanoa. Seminaarissa tullaan jälleen esittelemään uusia palveluja ja kokonaisuuksia, joiden avulla yhdessä toteutamme kansallista tavoitettamme sisäiselle turvallisuudelle – että Suomi on maailman turvallisin maa myös jatkossa.