Maakunnan väkiluku on kasvanut

Kanta-Hämeen väkiluku oli maaliskuun lopussa 170 959. Asukasmäärä on kasvanut vuoden alusta 33 hengellä. Väestönkehitys on alkuvuoden aikana noussut Hämeen liiton tekemän suunnitteen käyrälle.

Tilanne on poikkeuksellisen hyvä, sillä viimeiseen kuuteen vuoteen Kanta-Hämeessä ei ensimmäisellä vuosineljänneksellä ole ollut kasvua.

Väestökehitys on kokonaisuudessaan parempaa kuin kahdeksaan vuoteen. Syy positiiviseen kasvuun on muuttovoitto muista maakunnista. Maan sisäinen muuttoliike oli maakuntamme hyväksi maaliskuussa +151 asukasta.

Maakuntien välisessä muuttoliikkeen vertailussa Kanta-Häme sijoittuu kolmanneksi, Uudenmaan ja Pirkanmaan jälkeen.

Kuukausimuutoksia tarkasteltaessa maakunnan väkiluku kasvoi reilusti helmikuusta maaliskuuhun, yhteensä 126 hengellä. Kaikki seutukunnatkin saivat uusia asukkaita. Yleensä maaliskuu on ollut väestönkasvun suhteen negatiivinen. On palattava vuoteen 2008 saakka, jolloin väestö kasvoi maaliskuun aikana enemmän kuin nyt.

Vuoden alusta väestönkasvua ovat saaneet kunnittain Forssa, Humppila, Hämeenlinna, Loppi ja Riihimäki, ja seutukunnittain Riihimäen seutu.

Ulkomailta Hämeeseen muutti tammi-maaliskuun aikana 141 asukasta, mikä on 29 enemmän kuin viime vuonna. Lähtijöitä ulkomaille oli 64, eli kaksi vähemmän kuin viime vuonna.

Lisätietoa:

Maakunta-analyytikko Jesse Marola, p. +358 50 592 6562