Julkaistu

Opiskelijoiden lähtö vaikuttaa asukasluvun laskuun

Syksyn alkaessa opinnot käynnistyvät eri opinahjoissa ja tämä vaikuttaa myös hämäläisopiskelijoiden muuttoon opiskelupaikkakunnille. Elo-syyskuu ovat maakunnassamme tunnetusti niitä kuukausia, jolloin menetämme eniten väestöä juuri opintojen alkamisesta johtuen. Opiskelijoita lähtee meiltä enemmän muualle kuin muualta tulee Kanta-Hämeeseen.

Aiempien vuosien trendin mukaan tilanne paranee jälleen loppuvuonna viimeisellä vuosineljänneksellä.

Jesse Marola, maakunta-analyytikko, Hämeen liitto

Muuttoliike säilyttää positiivisen kulkunsa. Kanta-Hämeeseen on saatu muuttovoittoa vuoden alusta 185 asukkaan verran elokuun notkahduksesta huolimatta. Kanta-Häme on niiden seitsemän maakunnan joukossa, jotka ovat saaneet maakuntien välisessä muuttoliikkeessä voittoa.

Tähän mennessä kuluneen vuoden aikana on syntynyt 822 uutta hämäläistä ja kuolleita on 1 294. Luonnollinen väestönlisäys jatkaa siis edelleen selvästi negatiivisena.

Kokonaisuudessaan väkimäärä kasvoi tammi-elokuussa Hämeenlinnan seudulla ja kunnista väkimäärältään kasvoivat Hämeenlinna, Hattula, Janakkala ja Humppila.

Tutustu tästä alla olevasta esityksestä tuoreimpaan väestökatsaukseen. Esityksen saa koko ruudun kokoiseksi klikkaamalla oikeassa alakulmassa olevaa nuolta. Koko ruudun näytöstä pääsee palaamaan ESC-näppäimellä.

Seuraavaava väestökatsaus julkaistaan elokuussa viikolla 42. Väestökatsauksen ja muut tilastografiikkamme löydät Ennakointi- ja tietopalvelut -otsikon alta.