Julkaistu

Pääradan vaikutusalueella syntyy valtaosa Suomen BKT:stä – pääradan investoinneille suuri tarve

Keskustelijat maakuntajohtaja Esa Halme, liikenne- ja elinkeinopolitiikan johtava asiantuntija Päivi Wood ja liikenteen senior advisor Juhani Tervala vaativat, että Suomella pitää olla rohkeutta priorisoida. Päärata on keskeinen investointikohde.

Pääradan varrella haastatellut kansanedustajat esittivät perusteluita pääradan ja sen liityntäyhteyksien suunnittelun ja investointien edistämiselle. Parhaillaan on meneillään jo monia kohteita, mutta hyvin pienellä määrärahalla ja hitaalla aikataululla.

Liikenneministeri Timo Harakka toi videopuheenvuorossaan esille pääradan suuren merkityksen. Samalla hän vetosi tekeillä olevaan Liikenne12:een ja sen mahdollistamiin tulevien vuosien kehittämispanostuksiin.

Europarlamentaarikko Henna Virkkunen korosti pääradan statuksen nousua eurooppalaisilla liikenneverkoilla. Pohjoinen ydinverkkokäytävä pääsee jatkossa paremmin myös EU-rahoituksen kohteeksi.

Päärataryhmä on esittänyt eurooppalaisen ydinverkon solmupisteiksi Tamperetta, Oulua ja Seinäjokea. Ryhmä on myös esittänyt, että EU:n elpymisrahoituksessa tulee Suomen esittää kestävän kasvun ohjelmaan kohteita, jotka edistävät infrastruktuurin kehittämistä ja saavutettavuutta. Kestävään liikenteeseen panostaminen tukee yleiseurooppalaisia ja kansallisia tavoitteita, joita on asetettu vihreälle kasvulle, kestävälle infrastruktuurille ja digitalisaation vahvistamiselle. Suomen päärataan ja sen liityntäyhteyksiin osoitettavat kehittämistoimet tukevat eurooppalaisten liikenneverkkojen toimivuutta sekä parantavat Suomen mahdollisuuksia saada Euroopan Unionin CEF-liikennerahoitusta.

Suomen päärataryhmä on laaja-alainen pääradan ja sen jatkoyhteyksien kehittämistä edistävä ryhmä, joka keskittyy kansalliseen vaikuttamiseen ja eurooppalaiseen TEN-T-ydinverkkotyöhön. Ryhmään kuuluu 11 maakuntaa, suurimmat kaupungit ja elinkeinoelämän edustajia. Ryhmässä kuullaan asiantuntijoita liikenne- ja viestintäministeriöstä sekä Väylävirastosta.