Riihimäki ja Hämeenlinna houkuttelevat muuttajia

Väestön kokonaismuutos tammi-lokakuussa oli parempi kuin neljänä edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Lokakuun lopussa Kanta-Hämeen väkiluku oli 171 021 asukasta. Lukema on laskenut vuoden alusta 343 hengellä, mutta tilanne parani huomattavasti viime vuoden lokakuun tilastosta, jolloin väkimäärä laski 1 077 henkeä. Kuukausimuutoksia tarkasteltaessa maakunnan väkiluku ei syyskuusta lokakuuhun muuttunut lainkaan.

Maakuntien välinen muuttoliike näyttäytyy Kanta-Hämeelle tammi-lokakuussa positiivisena, sillä maakunnasta pois muutti ainoastaan 10 asukasta. Tilanne oli nyt selvästi parempi kuin seitsemänä edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Erityisesti lähtömuutto maakunnasta on vähentynyt merkittävästi.

Maakuntien välisessä nettomuutossa Kanta-Häme sijoittui Suomen neljänneksi parhaaksi, Uudenmaan, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen jälkeen. Nettomuutto, eli maakuntien välisen tulo- ja lähtömuuton erotus, kasvoi viime vuoteen verrattuna +626 hengellä.

Syntyvyyslukujen jatkaessa edelleen negatiivista trendiä, on väestönlisäystä kuitenkin saatu, kun Riihimäelle ja Hämeenlinnaan on muuttanut uusia kantahämäläisiä.

Lokakuussa Riihimäen seutu sai maakunnan seuduista ainoana väestönlisäystä, kun uusia asukkaita muutti seudulle muista maakunnista ja ulkomailta. Hämeenlinnan seutu on puolestaan ainoa, jossa väestön kokonaismäärä on kasvanut vuoden alusta.

Muuttovoittoakin maakuntaan tuli ulkomailta 209 asukkaan verran, mikä on 137 henkilöä enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Lisätietoa:

Anna-Mari Ahonen, maakuntajohtaja, p. 050 572 0945
Jesse Marola, maakunta-analyytikko, p. 050 592 6562