Etusivu / Valokuvakilpailun säännöt

Valokuvakilpailun säännöt

Päivitetty

Kilpailun järjestäjä

Hämeen liitto on kilpailun järjestäjä. Osallistumalla kilpailuun annat Hämeen liitolle oikeuden julkaista ja käyttää kuvaasi Hämeen liiton ja maakunnan viestintä- ja markkinointimateriaaleissa, verkkosivuilla sekä sosiaalisessa mediassa ilman erillistä korvausta.

Kilpailuun osallistuminen

Kuvaajalla tulee olla täydet oikeudet kuvan ottamiseen ja julkaisemiseen. Kuvaaja vastaa siitä, että kuvassa mahdollisesti esiintyvät henkilöt ovat antaneet suostumuksensa kuvien sääntöjen mukaiseen julkaisemiseen. Kuva ei saa olla hyvän maun vastainen. Mikäli kuvissa esiintyy alaikäisiä lapsia, tulee esittää lasten huoltajan allekirjoittama kuvauslupa.

Kuvan yhteydessä tulee ilmoittaa kuvan nimi, kuvan paikkakunta, kuvaajan nimi ja yhteystiedot.

Kuvan tulee olla Kanta-Hämeen maakunnan alueelta.

Kuvaajalla säilyvät tekijänoikeudet kilpailuun lähettämiinsä kuviin. Kuvien luovuttaminen kolmannelle osapuolelle on kielletty.

Järjestäjä pidättää itsellään oikeuden muuttaa tai vaihtaa kilpailun palkintoja ja/tai muokata kilpailun sääntöjä tarpeen vaatiessa ilman etukäteisilmoitusta.

Kilpailuun voi osallistua lähettämällä teemanmukainen kuva sähköpostilla osoitteeseen [email protected]. Katso tarkemmat ohjeet kilpailun varsinaiselta sivulta Valokuvakilpailu: Ilon aiheeni hämäläisessä arjessa.

Yksi henkilö voi osallistua kilpailuun enintään kolmella kuvalla. Osallistumalla kilpailuun osallistujan katsotaan hyväksyneen kilpailun säännöt ja katsovan ne itseään sitoviksi.

Kilpailuaika

Kilpailu on käynnissä 4.5.-31.5.2020 välisen ajan. Kilpailuajan ulkopuolella toimitettuja kuvia ei huomioida kilpailussa.

Voittajien valinta

Voittajat valitaan viikolla 27. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Voittajakuvat julkaistaan Hämeen liiton Instagramissa ja Facebook-sivuilla, sekä Hämeen liiton kotisivuilla ja maakunnan vetovoimasivulla www.hame.fi.

Palkinnot

Kilpailun palkintona on lahjakortteja hämäläisiin pienyrityksiin:

  • 1. sija: 750 euron lahjakortti voittajan valitsemaan yritykseen.
  • 2. sija: 500 euron lahjakortti voittajan valitsemaan yritykseen.
  • 3. sija: 250 euron lahjakortti voittajan valitsemaan yritykseen.

Palkintoa koskevat ehdot

Voittajat voivat itse valita mihin yritykseen lahjakortin haluavat käyttää.

Palkinnot voi valita maakunnan yrityksistä, joiden toimiala liittyy asumisen teemaan, kuten esimerkiksi puutarha- tai sisustus, rakennus- ja asumisenpalvelu, kulttuuritoiminta, liikunta-, hyvinvointi- tai elämyspalvelu.